Klassikko

kaupunki-kalusteiden suosikki jo yli 70 vuoden ajan

Siinähän se on, puistonpenkki. Vai tuleeko sinulle mieleen puiston penkistä joku muu penkkimalli? Lehtovuoren Klassikko valloitti paikkansa jo 1950 luvulla ja on pitänyt asemastaan ylväästi kiinni yli 70 vuoden ajan. Kun Klassikot tulivat markkinoille 1950-luvulla, ne edustivat täysin uutta, raikkaan siroa muotoilua. Tänä päivänä Klassikko-penkki edustaa aikaa kestävää muotoilua ja materiaaleja. 

Klassikko-penkki hurmasi istujansa ja huoltajansa nopeasti. Ensinnäkin tämän puistonpenkin istuttavuus on erinomainen. Lisäksi Klassikot on helppo pinota päällekkäin kuljetusta varten. Myös kestävyys on aina ollut Klassikon vakiovaruste.

Klassikko soveltuu moniin ympäristöihin, ja sitä on varmasti myös käytetty kaikissa niistä 70 vuoden aikana. Tämä suomalainen kaunotar valmistetaan tietenkin Suomessa, Ylöjärven tehtaallamme.

Klassikko on tarkoituksensa ytimessä palvellessaan ulkoilijoita puistonpenkkinä, taloyhtiön pihapenkkinä tai leikkipaikkojen levähdyspisteenä  vaikkapa silloin, kun on aika pitää ansaittu tauko lasten keinuttamisesta.

Tai istahtaa muuten vain nauttimaan näköaloista.

Moni puinen design-penkkimme on löytänyt paitsi ulos, myös sisälle kodin, toimiston tai julkisen tilan persoonalliseksi yksityiskohdaksi. 

Klassikko-penkki ilman käsinojia, sinkitty

Klassikon pituus on 1,8 metriä. Penkin runko on sinkittyä terästä ja puuosat valintasi mukaan lämpökäsitelty mäntyä tai kuultokäsiteltyä mäntyä.

Suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Löytyi 1 tuote.

Näytetään 1-1 yht. 1 tuotteesta

Aktiiviset suodattimet