
Parkkiruutujen uusi elämä
Modernissa ekologisessa kaupungissa katuja koristavat autojen sijaan ihmiset. Jaloa ajatusta varjostaa kaupunkisuunnittelun kannalta yksi ”mutta”: mitä tapahtuu nykyisille parkkiruuduille tulevaisuudessa, kun ne eivät enää täyty autoista?
Autojen puute ei kuitenkaan tarkoita, että parkkiruuduista tulee hyödyttömiä – kysehän on lopulta vain tienpintaan maalatuista alueista. Pienellä mielikuvituksella parkkiruutu muuntuu käden käänteessä niin kestävän liikkumisen tukipilariksi, viherkeitaaksi kuin viihtyisäksi oleskelutilaksikin.
Miksi parkkiruutuun laittaisi muuta kuin auton?
Vaihtoehtoista käyttöä kadunvarsien pysäköintialueille kannattaa harkita, vaikka tyhjyyttä ammottavat parkkiruudut eivät olisikaan vielä merkittävä ongelma. Vähentämällä parkkipaikkoja voidaan ohjata ihmisiä valitsemaan ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja yksityisautoilulle. Toisaalta tarve käyttää parkkiruutua muuhun kuin pysäköintiin saattaa olla myös väliaikainen. Esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin liittyviä ruuhkia voidaan ehkäistä, jos ihmismassoja saadaan ohjattua jalkakäytäviltä toisaalle. Tämä luo tarpeen etenkin helposti siirreltäville kalusteratkaisuille.
Mikä voi täyttää parkkiruudun auton sijaan?
Pyöräteline
Pyöräilyn suosio kasvaa kaupungeissa räjähdysmäisesti. Parkkiruudun löytämisen sijaan asukkaiden lisääntyvä huolenaihe onkin levähdyspaikan turvaaminen kevyille kaksipyöräisille työpäivän tai ostosreissun ajaksi.
Lehtovuoren valikoimaan on lisätty kaksi näyttävää uutuutta, joiden ansiosta parkkiruudun uusi käyttötarkoitus ei jää epäselväksi! Bike Port -pyöräteline tarjoaa turvallisen lukituspisteen kahdeksalle pyörälle, ja Car Bike Port -pyöräteline säilyttää jopa kymmenen pyörää ottaen samalla leikkisästi kantaa alueen aiempaan käyttötarkoitukseen. Molemmat pyörätelineet toimivat sekä vapaasti seisovina että kiinteästi asennettuina ratkaisuina. Näin parkkiruudut säilyvät muunneltavina myös tulevaisuudessa.
Istutusastia
Kukapa ei nauttisi kauniista kukkaistutuksista tai puiden tarjoamasta varjosta kuumana kesäpäivänä? Kasvit tekevät kaupungista viihtyisämmän mutta myös auttavat hillitsemään ilmastonmuutosta ja vähentämään hulevesien muodostumista.
Lehtovuoren valikoimasta löydät tyylikkäät istutusastiat ja -altaat monenlaisiin ympäristöihin.
Terassi
Parkkiruutuja hyödyntäviä jalkakäytävän jatkeita kutsutaan myös termillä parklet. Ne luovat kaupunkiympäristöihin kohtaamispaikkoja ja istumatilaa, mutta niiden joustava siirtely sijainnista toiseen on mahdollista tarpeen mukaan. Parklet-terassit tarjoavatkin kätevän tavan lisätä sosiaalista ja taloudellista elinvoimaa halutulle alueelle esimerkiksi kampanjan tai tapahtuman yhteydessä.
Myös Lehtovuoren tuotevalikoimaa täydentää nyt uusi parklet-terassiratkaisu Platform. Sen suojassa on miellyttävää tarkkailla kaupungin vilinää, ja se on modulaarisuutensa ansiosta helposti muokattavissa erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Jos haluat tutustua Helsingin Esplanadilla toteuttamaamme projektiin, jossa hyödynnettiin parklet-ratkaisuja, voit lukea siitä lisää tästä linkistä.
Lehtovuori Yhdyskuntatekniikan messuilla 14.-15.5.2025
Mikäli haluat nähdä uutuustuotteemme omin silmin, piipahda Lehtovuoren osastoilla Yhdyskuntatekniikan näyttelyssä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 14.-15.5.2025! Pyöräteline Bike Port ja parklet-terassiratkaisu Platform ovat esillä ulko-osastolla U13.