Klassikko

Puiston penkki, joka sulautui suomalaiseen mielenmaisemaan

Siinähän se on, puiston penkki. Vai tuleeko sinulle mieleen puiston penkistä joku muu penkkimalli? Lehtovuoren Klassikko valloitti paikkansa jo 1950 luvulla ja on pitänyt asemastaan ylväästi kiinni yli 70 vuoden ajan. Kun Klassikot tulivat markkinoille 1950-luvulla, ne edustivat täysin uutta, raikkaan siroa muotoilua.

Klassikko hurmasi istujansa ja huoltajansa nopeasti. Ensinnäkin tämän puistonpenkin istuttavuus on erinomainen. Lisäksi Klassikot on helppo pinota päällekkäin kuljetusta varten. Myös kestävyys on aina ollut Klassikon vakiovaruste.

Klassikko soveltuu moniin ympäristöihin, ja sitä on varmasti myös käytetty kaikissa niistä 70 vuoden aikana. Tämä suomalainen kaunotar valmistetaan tietenkin Suomessa, Ylöjärven tehtaallamme.

Klassikko on tarkoituksensa ytimessä palvellessaan ulkoilijoita puistonpenkkinä, pihan istuimena tai leikkipaikkojen levähdyspisteenä  vaikkapa silloin, kun on aika pitää ansaittu tauko lasten keinuttamisesta.

Tai istahtaa muuten vain nauttimaan näköaloista.

Moni puinen design-penkkimme on löytänyt paitsi ulos, myös sisälle kodin, toimiston tai julkisen tilan persoonalliseksi yksityiskohdaksi. Lehtovuoren  valikoima täydentyy jatkuvasti uusilla penkeillä.

Klassikko-penkki ilman käsinojia, sinkitty

Klassikon pituus on 1,8 metriä. Penkin runko on sinkittyä terästä ja puuosat maalattua mäntyä.

Klassikko-penkki ilman käsinojia, maalattu

Klassikon pituus on 1,8 metriä. Penkin runko on terästä ja puuosat maalattua mäntyä.

Klassikko-penkki käsinojilla, sinkitty

Sekä Klassikon puuosat että runko ovat saatavilla useissa eri värivaihtoehdoissa.

Klassikko-penkki käsinojilla, maalattu

Sekä Klassikon puuosat että runko ovat saatavilla useissa eri värivaihtoehdoissa.

Suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Tuotteita yhteensä 4 kpl.

Näytetään 1-4 yht. 4 tuotteesta

Aktiiviset suodattimet